Munakoisohampurilaiset


Torstai ja jalkapalloa telkusta. Jotain hyvää pitää saada. Siis hampurilaisten tekoon. Tässäkin ohjeessa on taustalla taannoinen kommentti jossa eräs valitteli kun perhe ei syö munakoisoa koska se menee ikävän pehmeäksi mössöksi, tiedättehän. No minua moinen kiinnostaa sikäli että kyllähän asialle kykenee tekemään jotain kunhan vain paneutuu asiaan. Ja näin jälkeenpäin nuo syötyäni voinen olla varsin tyytyväinen lopputulokseen. Mehukkaita ja rakenteeltaan kuitenkin varsin napakoita pihvejä joissa oli myös makua.
Sämpylöiksi valikoitui eräs paikalinen leipä joka oli kasattu sämpylämäisistä pullista josta vain murtamalla sai sämpylän. Näille tehtiin vain leikkauspinnalle kevyt paahto kuumalla pannulla jossa oli aavistus valkosipulin makua pihvien jäljiltä. Ei mitään suomalaisgrilleitä tuttua litistämistä, ei.
Mukaan vain kauden vihanneksia ja sillä hyvä ja sinihomejuustoa tietty. 




Sämpylöitä

iso munakoiso (suuremmat pihvit)
suolaa
mustapippuria
chiliä
valkosipulia maun mukaan
hyvää oliiviöljyä


sinappia
salsakastiketta tai ketsuppia

majoneesia
tomaattia
sipulia
kaalisalaattia
sinihomejuustoa


Leikkaa munakoiso n. 1,5 cm paksuiksi pihveiksi. Suolaa ne reilusti ja anna itkeä min. 45 min. Kuivaa ja paahda ne pienessä oliiviöljytilkassa kuumalla pannulla. Kääntele pihvejä usein jotta niiden rakenne pysyy napakkana. Lisää hetken päästä hiennonnettua valkosipulia ja chiliä pannulle
ja jatka paahtamista. Tee kaalista salaatti ja lisää siihen vain hiven suolaa mustapippuria ja oliiviöljyä sekä viinietikkaa. Paahda sämpylöiden leikkauspintaa pihvien jälkeen pannulla. Ja kasaa sekä mausta hampurilainen mielesi mukaan. Lopuksi reilu pala sinihomejuustoa mukaan.

Kommentit

Suositut tekstit