Fetapinaattipaistos





Vuosi on vaihtunut ja arki koittaa, Suomessa. Toki Loppiainen on vielä tammikuun alkupuolella ja siinä se on. Meillä Kroatiassa asiat ovat toisin. Loppiainen on varsin merkittävä kirkollinen juhla, kolmen kuninkaan juhla. Sen jälkeen alkaa karnevaalikausi. Meillä Pohjois-Kroatiassa Rijekan ja Opatija Rivieran alueella ei kunnolla saada adventtia, joka siis päättyy Loppiaiseen, suljettua kun jo alkaa lähes kuukauden kestävä karnevaalikausi. Se päättyy Laskiaisen suureen karnevaalitapahtumaan. Laskaisena täällä myös laskeudutaan paastoon ja on melko tavallista että silloin ihmiset syövät kevyemmin ja vähemmän lihaa. Kalaa kyllä syödään ja paljon kasviksia.
Tämä ruoka sopii hyvin paastonajan ruoaksi keveytensä puolesta. Minulle tämä taas on herkkua jossa käytän milloin tuoretta pinaatti, milloin mangoldia. Molemmat toimivat loistavasti tässä. Ruoka on sinällään varsin yksinkertaista eikä vaadi hirmuisen pitkää puurtamista. Toki hetki menee kun perunat esikeittää, pinaatin tai mangoldin kevyesti freesaa ja tekee tomaattikastikkeen. Tomaattikastikettakaan ei tarvitse kuin hiven kiehauttaa. Hautuu uunissa sitten porukalla kaikki kimpassa. Oleellista tässä on oikeastaan vain se ettei tee kastikkeesta liian löysää ja laita liikaa. Paksuhkoa kuten kunnon pastakastikekin ja samalla lailla kuin italialaisessa keittiössä pastalla, tarttuu perunoihin. Pinaatti tai mangoldi antaa oman värinsä ja makunsa tähän ja feta suolaisuutta ja ruokaisuutta, jota voi säädellä hyvin fetan määrällä. 



5 keskikokoista perunaa
½ tlk paseerattua tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
suolaa
hiven sokeria
mustapippuria
oliiviöljyä
hiven chiliä
oreganoa runsaasti
250g tuorepinaattia tai mangoldia
sitruunanmehua
250g hyvää fetaa, ei salaattijuustoa

Esikeitä kuoritut perunat n. 12-15 min. Niin kuitenkin etteivät kypsy kokonaan. Hienonna sipulit ja freesaa ne oliiviöljyssä pehmeiksi. Lisää paseerattua tomaattia ja anna hetken kiehahtaa. Älä lisää vettä jotta pysyy sakeana. Mausta varovasti suolalla, muista feta on suolaista. Hivenellä sokeria joka tasapainottaa makuja, pippurilla ja chilillä. Freesaa huuhdeltu pinaatti tai magoldi oliiviöljyssä niin että ne kutistuvat kasaan. Jos käytät mangoldia niin leikkaa lehtiruodit ja lehdet pienemmiksi ja tee samoin. Jos lehtiruodit ovat paksuja niin anna niiden hautua ensin hetki ja lisää lehtisilppu vasta sen jälkeen mukaan. Mausta sitruunanmehulla. Jäähdytä perunat hetki kylmässä vedessä ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ja aseta uunivuoan pohjalle. Lisää pinaatti ja tomaattikastike päälle. Lopuksi ripottele pinnalle fetanpaloja. Älä käytä niitä valmiita salaattijuustokuutioita koska ne tulevat uunissa kumimaisiksi. Paista paistos uunissa +200 n. 20 min, kunnes feta on saanut mukavan värin pintaansa.


Kommentit

Suositut tekstit