Punajuuri- ja varhaiskaalipiirakka



Minulla jäi edelliskerrasta filotaikinan lehtiä läjä ja nuukana miehenä ei raaski poiskaan laittaa. Siispä kokin mietintämyssy päähän ja toimeen. Kovin kauaa ei tarvinnut pähkäillä jotta mitä teen. Parhaillaan on varhaiskaalin sesongin alkua ja nämä ensimmäiset suorastaan huutavat kokeilemaan kaikkea kivaa. Toinen versio onkin sitten punajuurista joita on jokunen kappale keikkunut vihanneslokerossa. Syödään nekin pois näin.
Kaalille kaveriksi hieman hunajaa, curryä, kevätsipulia,valkosipulia sekä smetanaa. Kombinaatio joka suorastaan sulaa suuhun. Täytteen meinasin syödä maistellessa. Tätä voisi tehdä ihan pastallekin, pitääkin tehdä kun on vielä koskematon varhaiskaali kaapissa.
Punajuuren kaveriksi valikoitui piparjuuri, balsamico, hunaja ja raejuusto. Huikean hyvää tämäkin. Tähän meinaan Aura istuu kuin nenä päähän, Eikä fetakaan ole yhtään huonompi vaihtoehto.
Lopputulos kumpaisellakin täyteellä rapean filokuoren sisällä saa suun hymyyn. Näiden suurin ongelma on säilyvyys kumpaisellakin. Ne menevät siihen tahtiin kaupaksi että hyvä kun ehtii saada uunista ulos. Hyvää Vappuna tai illanistujaisiin. Vaihtelua kahvipöydän suolaiselle piirakalle. Ei ainaista muro- tai voitaikinapohjaista piirakkaa.


Kaalitäyte
1 pieni varhaiskaali
2 kevätsipulia
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
½ sitruunan kuori
sitruunanmehua
curryä
2 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia
oliiviöljyä
hieman rosmariinia
1 ½ dl smetanaa tai ranskankermaa
voita voiteluun

Hienonna kaali oikein hienoksi ja samoin sipulit. Lisää reippaanlaisesti öljyä korkealaitaiselle pannulle tai paistokasariin. Lisää ensin sipuli ja hetken päästä kaali ja valkosipuli. Kuullota todella hyvin ja hartaasti, älä kuitenkaan ruskista. Lisää hunaja ja sitruunan kuori. Laita pannulle hieman vettä jotta kaali hautuu siinä n. 15 min. ja lisää mausteet sekä sitruunanmehua. Aivan lopuksi kun neste on haihtunut niin laita smetana ja tarkista maku. 




Punajuuritäyte
4 punajuurta
1 sipuli
oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
balsamicoa
suolaa
mustapippuria
piparjuurta
timjamia pari oksaa
1 ½ dl raejuustoa ja tai Auraa mielen mukaan
vettä
voita voiteluun

Kuori ja raasta punajuuret karkealla terällä. Hienonna sipuli. Lisää pannulle öljyä ja punajuret sekä sipulit. Kuullota hyvin niin että punajuuret alkavat hieman pehmentyä. Lisää välillä reippaasti piparjuurta, toki oman maun mukaan. Laita balsamicoa reilu loraus ja hieman vettä ja anna hautua n. 15 min. niin että kaikki neste on haihtunut. Mausta ja lisää hieman jäähtyneeseen punajuureen raejuusto ja sekoita hyvin.
Ota filolehtiä nippu ja leikkaa ne veitsellä 3 osaan pituussuunnassa. Laita aina kolme suikaletta voipaperin päälle ja voitele ne kevyesti sulatetulla voilla. Laita toiseen päähän keskelle reilu nokare täytettä ja käännä taikina kulma täytteen päälle. Tästä ala rullata kolmioksi ja laita uunipellille. Voitele pinta kevyesti voilla ja paista uunissa +225 niin että pinta saa kauniin kullanvärin.


Kommentit

Suositut tekstit